Huomisen kivijalkaliike myy palveluja ja elämyksiä

 

Tavaroita myyvä kivijalkaliike joutuu sinnittelemään hinnalla ja valikoimalla kilpailevan verkkokaupan ja suurten ketjuliikkeiden puristuksessa. Tulevaisuus ei ole ruusuinen.

Pienen kaupan on kilpailussa pärjätäkseen muututtava vähittäiskaupasta palvelujen ja elämysten tuottajaksi.

 

Palvelun käsite laajenee

Erikoiskaupat ja pienet liikkeet ovat perinteisesti panostaneet asiantuntemukseen perustuvaan, henkilökohtaiseen palveluun. Palvelua on myös mahdollisuus tavaroiden hypistelyyn ja sovittamiseen, mikä ei verkkokaupassa onnistu.

Palvelua on myös kauppiaan verkostoituminen. Pieni liike voi tehdä esimerkiksi tunnetun brändin kanssa yhteistyötä ja tarjota tätä kautta asiakkailleen henkilökohtaista palvelua, jota ei muualta saa.

Verkostua kannattaa myös oman kaupan myyntiartikkelien oheispalveluita tuottavien yrittäjien kanssa. Tyypillinen esimerkki on keittiöliike, joka tarjoaa ulkoisena palveluna kalusteiden asennuksen. Samalla tapaa esimerkiksi ruokatavarakauppa voi tarjota juhlapalvelua tai vaateliike vaatteiden pesu- ja huoltopalvelua.

Verkostoitumalla kivijalkaliike voi myös vastata yhä pienempiin erityisryhmiin hajoavan asiakaskunnan tarpeisiin. Myytävä tuote pysyy samana, mutta siihen liittyvien palvelujen kautta tuotetta ostaja pystyy tuunaamaan sen mieleisekseen. Esimerkiksi saapikkaaseen voi teettää terveyssyistä erikoispohjalliset tai tilata suutarilta päheet niitit ja ketjut.

Palvelua on myös asiakkaiden kohtaaminen verkossa. Suomalaisista n. 90 % käyttää internetiä ja Tilastokeskuksen viime vuonna tekemän kyselyn mukaan verkon kautta oli viimeisten kolmen kuukauden aikana ostanut tavaroita tai palveluita 52 prosenttia suomalaisista. Netti ja kivijalkaliike täydentävät toisiaan ja tarjoavat yhteispelillä kaupalle uusia palvelumahdollisuuksia.

 

Kaupasta kasvaa elämystila

Kivijalkaliikkeestä voidaan luoda elämyksellinen tuomalla palvelut samaan liiketilaan tuotemyynnin kanssa. Leipomolla on jo nyt usein tiloissaan kahvila ja kosmetologisissa hoitoloissa tuotemyyntiä.

Elämyksiä tuottaa myös tilan ja kokemusten jakaminen muiden ihmisten kanssa. Myyntiä kasvatetaan erilaisten tapahtumien kautta. Lankaliikkeellä voi olla vaikka viikoittainen neulontatapaaminen.

Itse liiketilakin saattaa olla elämys, kun  myymälästä luodaan yksilöllinen ja tunnistettava, näkö-, kuulo-, haju-  ja tuntoaisteihin vetoava ympäristö.

 

Yrityksellesi sopivia palvelu- ja elämyskonsepteja voit hioa yhdessä viestintätoimiston kanssa. Ota rohkeasti yhteyttä!

 

    Helena Erkkilä,  helena.erkkila@aikame.fi,  044 254 9171

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *